Wellmeals menu viikolle 39

Wellberries meal plan vk 39_16

Jälleen olisi aika julkaista tulevan viikon Wellmeals-menu, olkaapa hyvä!

Tulevalla viikolla on jälleen tiedossa herkullinen, hyvää tekevä ja monipuolinen kokonaisuus. Tarjolla on reilusti yli viisi kiloa kasviksia, ravitsevia, gluteenittomia viljoja, yrttejä sekä hyvää tekeviä mausteita. Kaksi kalapäivää (sekä lohta että vaaleaa kalaa), kaksi vegepäivää, kanaa sekä punaista lihaa jälleen viikonlopun koittaessa – herkullinen viikko tiedossa!

Viikko aloitetaan kasviksia pursuvalla wokilla, missä sienien lisäksi maistuvat monet muut maut sekä herkulliset mausteet. Wokki tarjoillaan kvinoan kanssa, ja on ruokaisa mutta ihanan kevyt alku uudelle viikolle. Tiistain keittoa varten linssit laitetaan likoamaan yön yli, joten tiistain keitto valmistuu hetkessä, maistuu ihanasti tomaatille, ja saa aavistuksen makeutta appelsiinin mehusta.

Keskiviikkona lohi paistetaan mureaksi ja tarjoillaan kaalisalaatin kanssa. Kaalit saavat päälleen maukkaan marinadin, joka hieman myös pehmentää kaaleja ateriaa varten – voit toki halutessasi myös paistaa kaalit pikaisesti pannulla lohen jälkeen. Torstaina jatketaan kalan merkeissä: vaalea, murea kala hautuu uunissa ihanassa kastikkeessaan meheväksi, ja tarjoillaan hirssin, punakaalin sekä siementen kera. Ihanaa!

Viikonloppu aloitellaan itse tehtävillä kananugeteilla – nekin voivat olla hyvää tekevää ruokaa, kun vaan raaka-aineet on kunnossa! Kuorrute syntyy pähkinöistä ja hyvää tekevistä mausteista, ja nugetit syödään juuresmuussin, avokadojen sekä pehmeän dipin kanssa.

Lauantain ja sunnuntain reseptiä varten riisinuudelit kannattaa keittää erikseen molemmille päiville, näin ne ovat parhaimman makuisia. Naudanlihapaistos saa seurakseen runsaasti kasviksia nuudeleiden lisäksi, sekä ihanan, paksun yrttikastikkeen, joka kruunaa aterian. Herkullista!

Tinyn puolella herkutellaan ihanalla linssikeitolla, sitruunaisella uunikalalla ja liha-kasvispaistoksella sekä riisinuudeleilla.

Tervetuloa tyytyväisten Wellmeals-tilaajien joukkoon – heidän kokemuksistaan voit lukea enemmän ”palautteita”-osiossa pääsivulla. Reseptiikka ja tuoteryhmittäin järjestetty ostoslista toimitetaan sähköpostiisi aina perjantaisin, ennen klo 12 – näin voit tehdä tulevan viikon ostostarpeet vaikka jo viikonlopun aikana. Teethän tilauksesi torstain loppuun mennessä, mikäli haluat mukaan jo ensi viikolle!

Syödään ja voidaan hyvin,
Tuulia xx

 

Wellberries meal plan_vk 39_16